Joutsenia bongaamaan

Meidät voi nähdä monenlaisissa vetimissä. Kun tapahtumaa rakennetaan, huppari ja farkut ovat paras valinta. Itse tapahtumissa taas liian rento asu olisi varsinainen tyylimoka, joten tarvitsemme myös jotakin fiinimpää.

Olemme ylpeästi suomalaisia ja turkulaisia, joten meille on tärkeää, että työvaatteemme on valmistettu Turussa. Vaatteissa täytyy myös olla helppo liikkua, niiden on näytettävä hyvältä ja sovelluttava moneen. Meidän porukan pitää olla helposti tunnistettavissa tapahtumien vilinässä, joten asujen pitäisi vielä noudattaa yhtenäistä linjaakin. Aika pitkä vaatimuslista siis.

Niinpä käännyimme jokin aika sitten turkulaisen Mallu Olssonin puoleen. Hänen MyOlsson-vaateliikkeensä valikoimista löytyi mekko, joka hurmasi meidät täydellisesti. Ja niin yhteiselomme Joutsen-mekkojemme kanssa sai alkunsa.

Juhlavuoden mekko on kuin voimanainen

Meillä ihanat Joutsenet ovat olleet käytössä loppusyksystä, mutta niiden tarina alkoi jo yli vuosi sitten, kun Suomi juhli 100-vuotista itsenäisyyttään. MyOlssonin mekoissa pääroolissa on usein näyttävä printtikangas, ja juhlavuoden kunniaksi Mallu oli piirtänyt naisellisen joutsenprintin.

”Mekon joutsen on pieni ja herkkä, mutta sillä on ihan valtavat siivet, jotka ulottuvat myös mekon takapuolelle. Se on kuin siro voimanainen”, Mallu kuvailee luomustaan.

Mallun päässä printtiaiheet pyörivät päivin ja öin. Mallisto uudistuu noin pari kertaa vuodessa, mutta silmiä on pidettävä jatkuvasti auki.

”Minua inspiroi arkkitehtuuri, sillä taloissa on paljon hienoja yksityiskohtia, jotka tulevat mekoissa ihan eri tavalla esiin. Myös kaikki luontoon viittaava kiehtoo. Printissä pitää aina olla se jokin juttu. Liian kilttiä ja tavallista ei saa olla”.

Mallu kutsuu luomuksiaan keskustelunavausmekoiksi, mikä sopii meille vallan mainiosti. Me kun olemme paljon esillä tapahtumissa ja otamme vastaan ihmisiä.

Vaatteet huokuvat kotiseuturakkautta

MyOlssonin vaatteet on suunniteltu erityisesti lyhyille ja muodokkaille naisille. Mekot ovat mallistojen kulmakivi, mutta housuihmisiäkin on ajateltu, sillä mallistoissa on myös tunikoita. Tuotteita voi ostaa verkkokaupasta tai Turun kivijalkamyymälästä Kauppiaskadulla.

Mallun voi sanoa olevan unelmatyössään. Ompelukonetta hän oppi käyttämään jo lapsena ja teininä hän julisti ryhtyvänsä isona muotisuunnittelijaksi. Unelma siis toteutui!

MyOlssonin luomukset huokuvat kotiseuturakkautta. Turun tuomiokirkko komeilee kauniin mekon printtinä ja ovatpa Åbo Svenska Teaterin pilaritkin näkyvästi esillä mallistossa. Mallu kannustaa katselemaan tuttuja maisemia uusin silmin.

”Suomalaiset ovat aina vähän sellaisia, että aidan toisella puolella ruoho vaikuttaa vihreämmältä. Haluaisin, että mekkojeni kautta turkulaiset rakastuisivat vielä enemmän kotikaupunkiinsa!”

Me ainakin aiomme pitää turkulaista designia esillä, sillä uusille mekoillemme tulee paljon käyttöjä. Joten olkaahan tarkkana, Joutsenia voi tästä lähin bongata usein!

Tilaa uutiskirje